Alice pelaa rahalottoa, allekirjoittanut ihmislottoa. Tunnelataus on varmaankin juuri sama tulosta tarkistaessa; jaahas, ei ku seuraava vetämään. Virtuaalimaailmassa tätä samaista lottoa voi pelata loputtomia kertoja päivässä. Ja voi pojat, pelkkiä varanumeroita vaan natsannut. Että ei niitä voittajia varmaankaan niin kovin monia oo tässä ihmislotossakaan. On se vaan niin hienoa klikkailla ihmisten kuvia ja arvioida sen perusteella joko ”kyllä” tai ”seuraava”. Mitä jos ”se oikea” onkin ollut noiden ”seuraavien” joukossa!?! Ehkä sorrun myös tuohon perusjunttiuteen ajatellessani, että olenhan minäkin sen jo ansainnut. Vitut. Lotottu on ja ei tässä kai enää edes odota sitä lottovoittoa, saati edes neljää oikein ja lisänumeroa. Olen siis kyynikko, joka ei ikinä usko lasin sisältävän yhtään mitään. Olisiko syytä alkaa optimistiksi ja ajatella että onhan tuo nyt kuitenkin ihminen… Ei. Jatketaan lottoa, ehkä se päävoitto joskus osuu kohdalle, sitä ennen tyydyn olettamukseen et lasi on aina puoliksi tyhjä. Mutta miksi se lasi ei voi olla kokonaan tyhjä niin välttyisi siltä puolen täysiyden tuomalta seminautinnolta?